Oli sydäntä raastava automatka matkalla sinne eläinten turvakotiin, kun Luppa pusutteli ja kiehnäsi koko ajan tietämättä mihin se ressukka joutuu. Vielä sydäntä raastavampaa oli lähteä sieltä ja jättää rakas koira sinne. Vielä kun ei tiedä kuinka kauan ressu siellä tarhassa joutuu viettämään, ennenkuin joku ihana ihminen antaa sille uuden kodin.
Vietinkin sitten lauantain siskon luona ja heti sunnuntaina karkasin kaverin luokse Riihimäelle, jotta saisin muuta ajateltavaa. Nyt taas kun on yksin kotona, ikävä on kova. Ette tiedäkkään miten mun tekisi mieli ajaa sinne ja hakea Luppa takaisin kotiin!
Miss you♥
Voi, koirasta luopuminen ei koskaan ole mikään mieluisin tai helpoin asia elämässä. Mutta joskus täytyy vaan punnita, mikä on koiran että omistajan kannalta parhain päätös.
VastaaPoistaToivottavasti Luppa tulee saamaan vielä uudelleen rakastavan ja hyvän kodin!
Niimpä. Toivotaan!
PoistaVoi toista miten suloinen.. Muistuttaa hyvin paljon meidän vanhaa koiraa jonka äiti hetken mielijohteesta otti koiratarhalta mukaansa, kun olin kolmen vanha ja jonka isäni sitten viimeiselle autoajelulle eläinlääkärin luo vei kun olin 18... Toivottavasti Luppa saa mukavan loppuelämän kodin pian <3 Voimia sinulle <3
VastaaPoistaToivotaan & kiitos <3
PoistaLuopuminen sattuu, mutta hopeareunuksena on se, että rakas koira on hyvässä hoidossa ja toivottavasti saa pian hyvän kodin <3 Tiedän miltä tuntuu lupua rakkaasta perheenjäsenestä, meillä se oli tosin lopullinen luopuminen tuonpuoleiseen, ja se tuntuu sydäntäraastavalta kun asialle ei voi tehdä enää mitään... Kaikki haavat kuitenkin paranevat ajan myötä! Jaksamista ja isoja virtuaalihaleja sinne suuntaan! <3
VastaaPoistaNiimpä.. Kiitos<3
Poista